Solo, why do you have to get so low

Olen aika varma, että olen postannut tämän veikeän televisiohetken i’mhappytobehertonightissa jolloinkin. Mutta. Puolustukseseni on todettava, etten tee tällaista toistoratkaisua laiskuuttani, vaan ihan vain todistaakseni väitteeni Travisin ajattomuudesta oikeaksi. Rakastettava Sing kappale, siihen tehty musiikkivideo kera kulttimaineen saavuttaneen ruokasodan sekä erityisesti yhtyeen Top Of The Pops -esiintyminen nimittäin tekivät onnelliseksi vuonna 2001 – ja vuonna 2013. Juuri nyt.

Tämän TOTP-hassuttelun – ja Franin mikrofoniin kiinnitetyn hummerin – avautuminen saattaa muuten vaatia alkuperäiseen Sing-videoon tutustumisen, jos se ei vielä ole tuttu. Video pyörii myös tämän esityksen taustalla.

Ajatonta ja kuolematonta, eikö?

Ajatonta ja kuolematonta on ilmeisesti myös teini-ikä. Muistan tuolloin 18-vuotiaana suhtautuneeni sietämättömällä vihalla ja kateudella ajatukseen Frania laulun kirjoittamiseen inspiroineesta salaperäisestä Nora-tyttöystävästä. Jos jo pelkkä laulu on näin herttainen, niin miten herttainen on tyttö?!

No sietämättömän herttainen tietysti. Turha varmaan manita, että suhtaudun asiaan edelleen samalla kypsyydellä ja aikuismaisuudella.

Travis – Where You Stand

Oletko huomannut, että Travis on juuri julkaissut uuden albumin – ensimmäisen viiteen vuoteen?

Siitäkin huolimatta, että yhtyeen edellinen albumi, vuonna 2008 ilmestynyt Ode to J. Smith jätti kylmäksi, en voi olla innostumatta yhtyeen uudesta aktiivisuudesta. Olen aina pitänyt Travisin kohdalla erityisen paljon siitä, ettei se koskaan yritä olla mitään kummempaa kuin on. Yhtye onkin ollut aina sellaisella viehättävällä tavalla vaatimaton ja tavallinen. Puuhastellut omaa pikku juttuaan ottamatta tekemisillään sen kummemmin kantaa muotivirtauksiin. Joku saattaisi yskäistä tähän väliin, että yhtye on ollut suurimman osan urastaan ”epäajankohtainen”, itse puhun mieluummin ”ajattomuudesta”. Tai itsenäisyydestä. Travisin kohdalla on mielestäni vähintäänkin kohtuullista ylistää myös yhtyeen uskomatonta melodiaherkkyyttä ja kauneuden tajua.

Vaikka yhtye onkin uudella Where You Stand -albumilla suurimman osan ajasta turvallisen oman itsensä kuuloinen, on albumissa jotain pientä uuden ja yllättävän tuntua. Ehkä muutamassa kappaleessa vaikuttava, sellainen Travisille vähemmän tyypillinen rytmikkyys ja junnaavuus (esimerkiksi Boxes, Reminder)? Tai ehkä uudenlainen, napakka bassosoundi? Jotain mukavan raukeaa ja hengailevaa joka tapauksessa.

Alkuvuosilta tuttuja hittejä, hurmosta ja tunteiden paloa tämä levy tuskin synnyttää, mutta ei se nyt mikään hutikaan ole. Tykkään levyn travismaisesta herkkyydestä ja lempeydestä. Sopivasta tummanpuhuvuudesta ja alakulosta sekä ajoittaisesta pienieleisyydestä: isojen kaarien sijaan levyä määrittävät kappaleet, jotka eivät missään vaiheessa kasva suuriin mittoihin (esim. Another Guy ja Boxes), vaan junailevat tasaisesti loppuun asti. Ja mikä parasta: ymmärrystä melodioiden päälle löytyy edelleen.

Yksittäisinä kappaleina itseäni kiehtovat tällä hetkellä levyn raidioista Moving ja On The Wall, jotka suoraviivaisina popkappaleina edustavat levyn mahtipontista meno-osastoa ja tuttuakin tutumpaa Travisia. Another Guy puolestaan hurmasi nimenomaan epätyypillisyydellään.

Itse vähän yllätyin ja hämmennyin yhtyeen paluusta, joten kuulisin mieleläni, mitä reaktioita levy teissä muissa on herättänyt.