Levy: The Moons – Fables of History

Brittiyhtye The Moonsin viime vuoden puolella ilmestynyt kakkoslevy Fables of History on yksi levyhyllyn uusimmista tulokkaista – ja suosikeista!

IMG_20130326_134320

IMG_20130327_100409

The Moonsista puhuttaessa ei tietystikään voi olla nostamatta esiin yhtyeen tavaramerkkiä, menneisyydessä seikkailevaa soundia, joka on myös tämän levyn kantava voima. Kokonaistunnelmaltaan kakkoslevy on jopa yhtyeen mainiota debyyttiä (Life On Earth, 2010) retrompi.

Siitäkin huolimatta, että yhtye tekemisissään ja pukeutumisissaan tunnelmoi 60-luvun poppia ja psykedeliaa, on levyssä aikamatkan sijaan kyse mainioista kappaleista ja ajatuksella tehdystä toteutuksesta. Yhtyeen musiikista tykätäkseen ei tarvitsekaan olla sen kummempi nostalgikko tai mod-mielinen, sillä loppujen lopuksi levy on vahvan identiteetin omaavan yhtyeen ajaton ja universaali pop-levy.

Itse pidän aina siitä, jos levyltä pystyy irrottamaan muutaman muita kappaleita ihastuttavamman yksilön. ”Tasaisen hyvät” levyt ovat tylsiä! Onneksi Fables Of Historyltakin on löytynyt muutama: avausraita Be Not Meerityisen moonsmainen Revolutionary Lovers sekä tämä Paul Wellerin kera lauleltu sähäkkä Something Soon, joka on upea esimerkki yhtyeen kykeneväisyydestä.

Suloinen on toki myös tämä Jennifer Sits Alone.

Mainokset

Muistoja Saksasta

Vanhan I’mhappytobeheretonight-blogini hiljenemisen jälkeen on ehtinyt tapahtua oikeastaan aika paljon. Dramaattisinta ehkä se, että täytin tammikuussa 30! Koska tuntui siltä, että tällaisessa elämänvaiheessa pitäisi tehdä jotain muikeaa, karkasin kahdeksi kuukaudeksi Saksaan ja siellä suosikkikaupunkiini Kölniin. Sen lisäksi, että opiskelin elämää ja ryystin huokeanhintaisia cappuccinoja viehättävissä kahviloissa, fiilistelin paljon musiikkia. Niinku vaikka tällaisilla klubeilla:

IMG_20130205_212800

IMG_20130206_093744

Jep, tuossa ensimmäisessä lentolehtisessä tosiaan ajelee Pete Doherty double deckerillä yhdessä mm. Liam Gallagherin, Paul Wellerin ja Morrisseyn kanssa. Ei ollut paha ilta.

Paha ilta ei ole luvassa myöskään tänään, saanhan toteutella unelmaani dj-tiskin takana. Kutakuinkin tuollainen vaatimaton bussilastillinen brittiläisyyttä on luvassa myös kuulijoille, toivottavasti pääset hyppäämään kyytiin!

Ja mitäköhän siellä Kölnissä elämästä sitten oikein opin? No ainakin sen, että The Moonsin Double Vision Love -kappaleen kuuleminen kotistereoiden ulkopuolella tekee kolmikymppisestä hetkessä parikymppisen. Ei ollut paha ilta tuo toinenkaan.

Eiköhän me tänäänkin saada nähdä yksi parikymppinen DJ.