You gotta make it happen

oasiscig

Viikonloppu on tehnyt tehtävänsä: olo on levännyt ja inspiroitunut. Visioit oman elämän suunnasta, niistä itseä eniten kutkuttavista jutuista ja toiveista, näkyvät kirkkaina ja maukkaina.

Ihmeellisintä tässä on se, etten ole viikonlopun aikan tehnyt juuri muuta kuin maannut sängyllä ja vähän hölkkäillyt. Niin ja kuunnellut musiikkia. Levykaupalla.

Silti olo on kuin olisin rocklyriikoiden sijaan lukenut, en yhden, vaan kaksi self help -opasta.

Tässä sängyllä musiikin tahtiin makoillssani tajusin muun muassa sen, että minussa on kaikki se tieto ja taito, jota tarvin ollakseni onnellinen. Minun ei tarvitse odottaa mitään, löytää mitään, ei edes etsiä mitään, kunhan vain alan elää sitä elämää, jota onnellinen minä eläisi. Just nyt. Kyllä Alexa Chung -tukka nyt, eikä vasta mallinmitoissa (eli ei ikinä, niinpä). Ei cigarettes & alcohol, kyllä verkkatakkeja, ysärifarkkuja ja kameran linssin kohdistamista ihaniin yksityiskohtiin.

Kitaran näppäilyä – tai minkä tahansa muun! – vaikka taitoa ei olisi nimeksikään.

Paljon loistavaa rakkautta – let me be the one, that shines with you. Eniten isoja missioita ja itsevarmuutta. ”I wanna be The Man.” Tai The Miia, paras versio itsestäni. Rokkitähti omalla tavallani.

”I take it fucking serious, my role. I’m a fucking rock star, and you better fucking look like one or fuck off.

Kuunnelkaa itseänne ja idoleitanne. Miiam Gallagher kuittaa.

Shite life! Marmite!

Niin ne vain ajat muuttuvat ja ihmiset aikuistuvat. Jopa Noel Gallagher – vastarannankiiski ja Blur-halveksujista vannoutunein. Tässä viikonlopun hittikuvassa mies kuitenkin kaveeraa Damon Albarnin ja Graham Coxonin kanssa Blurin Tender-kappaleen tahtiin Royal Albert Hallin hyväntekeväisyyskeikalla. Rumpusetin taakse muuten kipusi itse Paul Weller. Melko historiallista.

caaf6def987245391ed0ed2472772265_L

Kukapa olisi vielä 90-luvulla uskonut tällaiseen yhteisesiintymiseen? Vuonna 1995 Noel möläytti “I hate that Alex and Damon. I hope they catch AIDS and die”. Näin paljon Noel arvosti Bluria puolestaan vuoden 1996 Brit Awardseissa, kun Oasis löi Blurin vuoden albumi -kategoriassa:

Kuva: Yui Mok/PA Wire

Lisää kaverikuvia täällä.

Kevätpuvustoa

IMG_20130321_084928

426629_10151294512019331_1886865035_n

Vaikka tituleeraankin itseäni ympäripyöreästi tennaritytöksi, on totuus se, että aika pitkälti pelkkiä Adidaksia sitä tulee hankittua. Valkoisia Converseja käytin yhden parin verran Richard Aschcroftin esimerkistä miehen Human Condition -levyn ilmestymisen aikoihin. Golia olen sporttaillut parin silloin toisen tällöin – ihan kuten Graham Coxon. Niken Oceania -mallin ihastelun syy löytyy puolestaan Damon Albarnista. Mutta ne Adidakset. Niissä vain on eniten sielua ja sykettä. Tennarimieltymysten perusteella olenkin enemmän Oasis kuin Blur.

Pikkuisen kuitenkin liikuin mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun valkkasin kevätkengikseni muut kuin Adidaksen klassiset Gazellet, Sambat tai jotkut merkin City-sarjan kaunottarista. Joku näkee tässä SL 72 -mallissa nyt niin trendikkään lenkkarimuodin, minulle ne huutavat ”casual”.

Dj-setin viisi odotetuinta

Viisi laulua, joiden sisällyttämistä lauantain soittolistaan en malta odottaa!

Oasis – I hope, I think, I know

Tämä on ollut jo pidemmän aikaa minulle se soitetuin Oasis-kappale. Parjatun (itse kyllä tykkään) Be Here Now -albumin helmi ja puolimaratontreenin soittolistan kantava voima. Life is hit and miss and this, I hope, I think, I know. No nii-in!

Doves – Walk in Fire

Tämä laulu suorastaan huutaa hurmosta ja kylmiä väreitä. Omistaisinpa rummut! Kappaleessa salakavalasti soiva yhtyeen Haçienda-nuoruus imaisee mukaansa: käyntiin lähdettyään tanssimusiikkia parhaimmillaan!

British Sea Power – Waving Flags

Mikä olisikaan upeampi tapa juhlistaa British Sea Powerin huhtikuista Tavastia-visiittiä kuin soittaa liki sekopäisen mahtipontinen Waving Flags?

Shed Seven – She Left Me on Friday

NME kuvaili kappaletta sanoin ”the most fiendishly clever Blur parody ever”. No niinpä! Mutta mitä muuta kuin omien ideoiden vähyyttä voi odottaa brittipopyhtyeeltä vuonna 1998? Ehkä kaikki muut laulut vain yksinkertaisesti oli jo tehty.

Menswear – I’ll Manage Somehow

Jotenkin niin ikoninen 90-luvun brittipopkappale. Yhtyeen lyhyt, ulkonäkökeskeinen ja hedonistinen ura toimii mitä parhaimpana ajankuvana.

Ja tästä tosiaan on kyse. Tervetuloa!

Whispered in my ear the things I’d like

She’s not anyone -blogi on kaiken sen jakamista, mitä brittipopparin silmin ja korvin ihastelen. Musiikkia, levyjä, keikkoja. Parkoja, tennareita, kauluspaitoja ja pikeitä. Omia ja muiden. Paljon vanhasta I’mhappytobeheretonight-blogistani tuttua – tosin kirkastetulla konseptilla ja raikastetuilla ajatuksilla.

Ja se ihastelu aloitetaan tietysti tästä. She’s not anyone.: