Camohimo

Sen lisäksi, että olen tennarityttö, olen vimpan päälle takkityttö. Rotsisti. Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa, kuinka eräs lukija ja bloggaajakollega ilmiantoi blogissani jokunen vuosi sitten tuon mainion termin. Kyse ei niinkään ole siitä, että omistaisi paljon mitä tahansa takkeja, vaan ennemminkin siitä, että takilla on väliä. Siitä, että se takki on huikea ja että sitä käyttää ihan joka paikassa. Siitä, että se itselle merkityksellinen takki päällä on voimakas ja tyylikäs olo. Skarppi takki yksinkertaisesti tekee ihmeitä asulle ja itsetunnolle. Näissä syksyissä parasta on tietystikin se, kun voi olla samaan aikaan sekä tennari- että takkityttö. Tuplavoimat!

Itse olen jo useamman vuoden haikaillut syksyjeni kruunaajaksi toimivaa camokuosista takkia. Muutaman eri yksilön kanssa olen yrittänyt tulla toimeen, mutta koska olen äärimmäisen tarkka käyttämieni vaatteiden oikeellisuudesta ja sielukkuudesta, en ole onnistunut löytämään sellaista, joka toimisi, kuten haluan takkini toimivan. Aivan: tekisi ihmeitä sekä asulle että itsetunnolle.

Lisäksi etsintöjäni ovat sekoittaneet kaikki ne muotibloggarit ja Kallion trenditytöt, joiden kanssa en selkeästikään jaa samaa visioita camotakin käytettävyydestä. Tai pukeutumisesta ylipäänsä. Olisihan se kauheaa jos joku vaikka luulisi, että pyrin vaatevalinnoillani jonkinlaiseen trendikkyyteen…

Niin, mikä se minun suuren suuri takkivisioni sitten oikein on? Pari vinkkiä: Ian Brown ja Liam Gallagher. Tietenkin.

liamgallagher_camo

Kuva: Pretty Green via NME

This is the one 2013

Muistan miettineeni Ian Brownin muutaman vuoden takaisen Tavastia-keikan jälkeen, että ehkä miehen todella pitäisi räpätä enemmän ja laulaa vähemmän.

Niin. Brownin livelaulutaidon ailahtelevuus tuskin on mikään salaisuus. Mutta kuinka taidokas laulaja Ian Brownin oikestaan edes tarvitsee olla? Mies kun tuo mukanaan lavalle niin paljon muutakin kuin laulunlahjan.

Ja sitäpaitsi, tämä Stone Rosesin viime viikonloppuna Kalifornian Coachella-festivaaleilla vetämä This Is the One on kelpo suoritus myös laulannan osalta. Mutta mites tuo yleisö? Eikö ne nyt vois vähän enemmän arvostaa.

Playing in Cuba like a Manic Street Preacher

IMG_20130315_230233

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin olen vasta ihan parin viime vuoden aikana kiinnostunut siitä, millaisia hahmoja kaikki ne Manic Street Preachersin laulujen tyypit – esimerkiksi Kevin Carter ja Robeson – oikein ovat. Ja kyllähän sieltä lyriikoiden takaa laulunarvoisia kohtaloita ja henkilöitä löytyy. Niin kuin tosiaan vaikka Paul Robeson, jonka nimeä kantava katu löytyy muuten Berliinistä. Piti tietty kuvata.

Olen soitellut Manicsien Let Robeson SIng -kappaleen Ian Brown Remixin jo vanhan blogin puolella, mutta koska versio on mainio ja Ian Brownin räppäys vain jotain niin eeppistä (Pass the mic, believe the hype, JDB is flying the kite), niin menköön vielä!

Rockin’ in Havana like a Manic Street Preacher preacher, preacher, preacher, preacher…