Kymmenen vuotta sitten

Kymmenen vuotta sitten asuin Englannissa ja viimeistelin välivuottani au pairina. Oli vasta syttynyt Irakin sota, ja oli Tony Blair, joka ei ollutkaan enää yhtään niin rock kuin 90-luvulla.

Päivälleen kymmenen vuotta sitten – 14.4 – Blur julkaisi Out of Time -singlen sekä siihen tehdyn sodanvastaisuutta implikoivan musiikkivideon. Yhtyeen televisioesiintymisissä Damon Albarnin uniformuun kuuluivat tennarit, vihreät reisitaskuhousut ja tummansininen bleiseri. Tästä innostuneena myös minä julistin R-Collectionin reistaskuhousut popkelpoisiksi ja yhdistin ne Camdenistä hankittuun tummansiniseen vakosamettibleiseriin. Takin rintapielessä kannoin rintanappia – Grant Nicholasista inspiroituneena.

Kymmenen vuotta sitten myös näin Blurin ensimmäisen – ja toistaiseksi viimeisen – kerran livenä. Tosin ilman yhtyeestä vähän aiemmin lähtenyttä Graham Coxonia. No, näin sentään Coxonia paikanneen Simon Tongin. Loppuunmyydylle keikalle ostin lipun keikka-aamuna Astorian edessä pyörivältä toutilta. Kaupan moraalisuus ja laillisuus – ei paljoa kiinnostaneet.

Lähes yhtä paljon kuin sitä, onnistunko törmäämään sotakritiikille kasvonsa antaneeseen Albarniin sodanvastaisessa mielenosoituksessa, jännitin Graham Coxonin tähtihetken, Tenderin kohtaloa. Albarniin en törmännyt, mutta Tenderille sentään kävi hyvin. Keikalla Coxonin lauluosuudet hoitanut rumpali-Dave onnistui nimittäin tuomaan sympaattisuudellaan esitykseen jotain aivan erityisen hellää.

Tuolloin parikymppisenä en oikein osannut kuulla Out of Timen hienoutta. Onneksi sentään nyt – niin niin, kolmikymppisenä – kappale kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Mutta mites nuo Damonin reisarit?

Mainokset

Shite life! Marmite!

Niin ne vain ajat muuttuvat ja ihmiset aikuistuvat. Jopa Noel Gallagher – vastarannankiiski ja Blur-halveksujista vannoutunein. Tässä viikonlopun hittikuvassa mies kuitenkin kaveeraa Damon Albarnin ja Graham Coxonin kanssa Blurin Tender-kappaleen tahtiin Royal Albert Hallin hyväntekeväisyyskeikalla. Rumpusetin taakse muuten kipusi itse Paul Weller. Melko historiallista.

caaf6def987245391ed0ed2472772265_L

Kukapa olisi vielä 90-luvulla uskonut tällaiseen yhteisesiintymiseen? Vuonna 1995 Noel möläytti “I hate that Alex and Damon. I hope they catch AIDS and die”. Näin paljon Noel arvosti Bluria puolestaan vuoden 1996 Brit Awardseissa, kun Oasis löi Blurin vuoden albumi -kategoriassa:

Kuva: Yui Mok/PA Wire

Lisää kaverikuvia täällä.