Kaikki blogissa heinäkuun aikana soitetut tai muuten tunnelmoidut (ja Spotifysta löytyvät) kappaleet ovat nyt Spotifyssa mainiona soittolistana! Halusin pitää kronologian bloginäkyvyyden suhteen, ja kappas, lopputuloksena onkin mainio kesälista! Klikkaa kuvaa, omi lista, kuuntele, nauti ja muistele, mistä tämä blogi oli heinäkuussa tehty! Täydennän listan kuun viimeisten päivien postausten osalta vielä ensi viikolla.
Tämän kesäillan taakkana on ollut kipeät muistot ja menetetyt pelit. Lauluna on soinut oma henkilökohtainen kesähittini kahden vuoden takaa. Myrskyisä ja sydänsuruinen kesä, mutta lopulta myös – niin kuin lähes kaikki muistot ajan myötä – aika kultainen.
Voi kunpa, kunpa Arctic Monkeysin tulevalta levyltä löytyisi edes jotain tämän veroista. Jotain, joka kultaa muistot, haikailut, kaipailut ja menetykset vielä aikaakin paremmin.
And do you look into the mirror to remind yourself you’re there
or have somebody’s good-night kisses got that covered?
Well I’m not being honest, I pretend that you were just some lover
Ja yksinäiseen kesäiltaan yksinäisenä hakkaamaan jäävä rumpukomppi. Kultaista, vielä tänäkin kesänä.
Eikä enää niin kipeää.
Well I’ve found a better method of pretending you were just some lover.
Niin, mitenkäs tämä uusi Arctic Monkeys? AInakin tuo videotaide vie aika hyvin huomion kappaleen kuuntelulta.
Toisin kuin monilla muilla, minulla ei sinänsä ole mitään yhtyeen nykylinjaa vastaan. Itse asiassa yhtyeen vimeisin Suck It and See -albumi on minusta todella, todella mainio levy. Jopa niin mainio, että siitä on tullut tärkeä. Oikeastaan välillä sitä kuunnellessa vähän jopa ihmettelen puheita yhtyeen muuttumisesta, siis muiltakin osin kuin ulkoiselta habitukselta (no en minäkään tietenkään Alexin nykyisestä hiustyylistä tykkää).
Niin tai näin, tästä laulusta en kuitenkaan voi väittää pitäväni, vielä ainakaan. Jotenkin niin laahaava. Lisäksi nuo korkeammalta kajahtavat Do I Wanna Know -huutelut tökkivät – ja vievät ajatukset jonnekin timberlake-maailmaan. Tai muualle, rokki-Amerikkaan. Tällä kertaa ollaan siis jo aika kaukana siitä Arctic Monkeysta, jonka haluan tuntea.
Tosin, hyvä melodiakulku kertosäkeessä sekä se, että yhtye kuitenkin osittain kuulostaa itseltään sentään jättävät toiveen siitä, että ehkä oikea aika ja paikkaa saa meissä aikaan jonkinlaisen matchin.
She's not anyone 