Travis – Where You Stand

Oletko huomannut, että Travis on juuri julkaissut uuden albumin – ensimmäisen viiteen vuoteen?

Siitäkin huolimatta, että yhtyeen edellinen albumi, vuonna 2008 ilmestynyt Ode to J. Smith jätti kylmäksi, en voi olla innostumatta yhtyeen uudesta aktiivisuudesta. Olen aina pitänyt Travisin kohdalla erityisen paljon siitä, ettei se koskaan yritä olla mitään kummempaa kuin on. Yhtye onkin ollut aina sellaisella viehättävällä tavalla vaatimaton ja tavallinen. Puuhastellut omaa pikku juttuaan ottamatta tekemisillään sen kummemmin kantaa muotivirtauksiin. Joku saattaisi yskäistä tähän väliin, että yhtye on ollut suurimman osan urastaan ”epäajankohtainen”, itse puhun mieluummin ”ajattomuudesta”. Tai itsenäisyydestä. Travisin kohdalla on mielestäni vähintäänkin kohtuullista ylistää myös yhtyeen uskomatonta melodiaherkkyyttä ja kauneuden tajua.

Vaikka yhtye onkin uudella Where You Stand -albumilla suurimman osan ajasta turvallisen oman itsensä kuuloinen, on albumissa jotain pientä uuden ja yllättävän tuntua. Ehkä muutamassa kappaleessa vaikuttava, sellainen Travisille vähemmän tyypillinen rytmikkyys ja junnaavuus (esimerkiksi Boxes, Reminder)? Tai ehkä uudenlainen, napakka bassosoundi? Jotain mukavan raukeaa ja hengailevaa joka tapauksessa.

Alkuvuosilta tuttuja hittejä, hurmosta ja tunteiden paloa tämä levy tuskin synnyttää, mutta ei se nyt mikään hutikaan ole. Tykkään levyn travismaisesta herkkyydestä ja lempeydestä. Sopivasta tummanpuhuvuudesta ja alakulosta sekä ajoittaisesta pienieleisyydestä: isojen kaarien sijaan levyä määrittävät kappaleet, jotka eivät missään vaiheessa kasva suuriin mittoihin (esim. Another Guy ja Boxes), vaan junailevat tasaisesti loppuun asti. Ja mikä parasta: ymmärrystä melodioiden päälle löytyy edelleen.

Yksittäisinä kappaleina itseäni kiehtovat tällä hetkellä levyn raidioista Moving ja On The Wall, jotka suoraviivaisina popkappaleina edustavat levyn mahtipontista meno-osastoa ja tuttuakin tutumpaa Travisia. Another Guy puolestaan hurmasi nimenomaan epätyypillisyydellään.

Itse vähän yllätyin ja hämmennyin yhtyeen paluusta, joten kuulisin mieleläni, mitä reaktioita levy teissä muissa on herättänyt.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Travis – Where You Stand

  1. Ohhoh, en oikein uskonut että Travis enää palaisi. Ei sillä, että olisin asiaa liiemmin pohtinut. Travis on niin helposti maastoutuva, ettei sitä ymmärrä ajatellakaan. Traviksella on täydellinen suojaväri popmusiikin sademetsän aluskasvillisuudessa. Sen seurauksena jätkät on varmaan voineet megasuosion aikoihinkin käydä kaupassa ilman hihasta nykijöitä, mutta muistaako vanhat fanit enää vuosien jälkeen? Näköjään kyllä – Where You Stand ampaisi brittilistan sijalle 3.

    Travis on Britannian Egotrippi. Niillä on luultavasti hyvä musamaku ja kummassakin on lahjakkaita biisintekijöitä. Harvemmin vaan tulee kuunneltua ihan omaehtoisesti, mutta Travis on minustakin sympaattinen kaikessa tavallisuudessaan. Vai onko Travis niin arkipäiväinen? Harva yhtye kirjoittaa koskaan sen tasoista albumia kuin The Man Who.

    Traviksen edelliseltä levyltä jäi mieleen päätöskappale Sarah. Pidin siitä aika paljon. Lupaan pyhästi kuunnella Where You Standin, antaa sille mahdollisuuden. Sitten jos muistan. No ei, kun pian!

    • Kiitos hienosta kommentista – nokkelasti kiteytetty Travisin olemus. Ja tykkään tuosta ajtuksesta, että onko yhtye lopulta niin arkipäiväinen vai sorrunko itsekin liialliseen harmaaksi ja tavalliseksi maalailuun. Todellakin, The Man Who on kaukana tavallisen yhtyeen levystä!

      Ja tuosta listasijoituksesta. Täytyy kyllä sanoa, että olen yllättynyt.

      P.S. Jaksatko vielä yhden blogimuuton?

  2. Travis on todella taitava kehittämään illuusion omasta tavallisuudestaan! Nyt kun miettii niin onhan bändin levyillä ollut eri sävyjä, Good Feelingin kaljarokista The Man Whon nopeaan ”aikuistumiseen” ja vakavoitumiseen. Ja kolmannella levyllä olin ainakin itse kuulevinani vaikutteita jostain Byrdsin suunnalta, vähän kepeämpi meininki ja 12-kielinen Rickenbacker… Myöhempiin Travis-levyihin olen tutustunut niukemmin, mutta vissiin bändi on jatkanut kolmen ensimmäisen albumin raivaamalla reviirillä.

    Rosvot vaikuttaa hyvältä hommalta ja muuttojaksamiseni teräksiseltä!

    • Tämäkin on totta. Ehkä Travisin tavallisuus ja tietynlainen muuttumattomuus ovat osittain harhaa. Nyt kun mietin, niin myös viimeisimmällä levyllä esimerkiksi on parikin menoraitaa. Selfish Jean jne. Ei ihan yksisävyistä. Mutta jotenkin yhtye onnistuu olemaan kaikissa jutuissan, myös rokatessa, jotenkin herkkä. Ehkä se on Franin lempeä lauluääni. Ja ai niin, uusimalla levyllä ei ole muuten ollenkaan sitä kitara/mandoliininäpyttelyä, joka on tosiaan ollut uran keskivaiheilla yhtyeen tavaramerkki. Eli kyllä sitä muutostakin on :)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s