Sueden Hit Me -video

Hit Me -kappaleesta tuli lopulta itselleni yksi Sueden Bloodsport-albumin suosikkiraidoista. Mikään yllättävä singlevalinta kappale ei ole, löytyyhän siitä tiettyä soittopotentiaalia: kuulijan erityishuomion saava kertosäe sekä la la la la laa, joka kuulostaa ihanasti siltä, kuin yhtye ei olisi poissa ollutkaan.

Ja melko Suedeahan tuo videokin on. Vai olenko ainoa, jolle tulee tästä mieleen tämä yhtyeen vanhempi video? Veikeitä molemmat.

Mainokset

Let’s read, he is telling stories

tim

Eilisen synttäripoika oli Noel, tänään vuosia täyttää Tim Burgess, jonka viime vuonna ilmestyneet muistelmat päätin ottaa kesän lukulistalle pakollisten dekkareiden rinnalle. Toisaalta, ainakin jonkin verran salapoliisiromaanitunnelmiin pääsen tämänkin kirjan kanssa, sen verran suureksi mysteeriksi mies on jostain syystä jäänyt. Tai no, oikeastaan ei vain Burgess, vaan ihan koko The Charlatans. Miksiköhän? En tiedä, jotenkin tämän yhtyeen kohdalla pelkkä musiikillisten tekemisten nautiskelu on tähän asti riittänyt, vaikka jälleen Burgessin viimeisimmän soololevyn ilmestyttyä mielessä kävikin, että tämän miehen tarinan haluaisin todella kuulla.

You gotta make it happen

oasiscig

Viikonloppu on tehnyt tehtävänsä: olo on levännyt ja inspiroitunut. Visioit oman elämän suunnasta, niistä itseä eniten kutkuttavista jutuista ja toiveista, näkyvät kirkkaina ja maukkaina.

Ihmeellisintä tässä on se, etten ole viikonlopun aikan tehnyt juuri muuta kuin maannut sängyllä ja vähän hölkkäillyt. Niin ja kuunnellut musiikkia. Levykaupalla.

Silti olo on kuin olisin rocklyriikoiden sijaan lukenut, en yhden, vaan kaksi self help -opasta.

Tässä sängyllä musiikin tahtiin makoillssani tajusin muun muassa sen, että minussa on kaikki se tieto ja taito, jota tarvin ollakseni onnellinen. Minun ei tarvitse odottaa mitään, löytää mitään, ei edes etsiä mitään, kunhan vain alan elää sitä elämää, jota onnellinen minä eläisi. Just nyt. Kyllä Alexa Chung -tukka nyt, eikä vasta mallinmitoissa (eli ei ikinä, niinpä). Ei cigarettes & alcohol, kyllä verkkatakkeja, ysärifarkkuja ja kameran linssin kohdistamista ihaniin yksityiskohtiin.

Kitaran näppäilyä – tai minkä tahansa muun! – vaikka taitoa ei olisi nimeksikään.

Paljon loistavaa rakkautta – let me be the one, that shines with you. Eniten isoja missioita ja itsevarmuutta. ”I wanna be The Man.” Tai The Miia, paras versio itsestäni. Rokkitähti omalla tavallani.

”I take it fucking serious, my role. I’m a fucking rock star, and you better fucking look like one or fuck off.

Kuunnelkaa itseänne ja idoleitanne. Miiam Gallagher kuittaa.

Perjantai-biisi: Go Crazy

Joko tunnet Marmalade Skyn? Olet saattanut törmätä tähän Bristolista tulevaan yhtyeeseen vanhan blogini puolella, tai ehkä kuullut sen ympärillä käytävää kuhinaa jossain verkon muussa kolkassa. Yhtyeen itsevarma rokki ja tyylikäs röyhkeys sopivat minusta erityisen hyvin perjantaihin, joten tällainen soi tänään. Ainoa huono puoli tässä on se, että nyt tekis mieli kulkea takki auki kohti lähintä pubia…

Mikään ihan uusi tämä kappale ei ole, sillä se löytyy yhtyeen noin vuoden vanhalta British Boy -ep:ltä. Kappale on kuitenkin jälleen ajankohtainen, sillä se on otettu mukaan yhtyeen heinäkuussa julkaistavalle debyyttilevylle, jolla muuten on todella tyylikäs nimi: Last Ethical Hooligan. Tämän esittelypätkän perusteella myös levyn sisältö vaikuttaa ihan lupaavalta. Mielenkiinnolla odotan, kuinka hyvän debyytin näinkin perinteikästä musiikkia soittava uusi yhtye saa aikaan.

Niin ja niihin vanhan blogin puolella kirjoitettuhin juttuihin pääset tästä.

Don’t forget who you are

I’ll shine so hard, I’ll stand up high
These foolish ways, I know my place
My time is now, my time is now.

Kehuskelin jokin aika sitten blogin Facebook-sivulla Miles Kanen uutta singlebiisiä ja siihen tehtyä mainiota musiikivideota. Tämän uuden voimalaulun fiilistelyn piti jäädä siihen, mutta toisinpa kävi. Sen verran paljon kappale on kannustanut kevyempään hengittelyyn ja ryhdikkäämpään kävelyyn, etten vain mitenkään voi ohittaa sitä pelkällä Facebook-linkityksellä.

We won’t let our worries dictate who we are
Throw out the old towels,
we won’t let our worries dictate who we are
Don’t forget who you are

Niin, Miles Kane ei ainoastaan laula, vaan myös taputtaa olalle ja halaa. Valaa uskoa. Ja tekee sen hellyyttävän vilpittömästi. Isosaundinen laulu ja humaani video saavat oikeasti uskomaan, että jotain mahtista ja reilua on edessäpäin, kunhan vain olen uskollinen sille, mitä olen. Isoista murheista tulee pieniä ja pienistä iloista ihanan isoja. Tulee tunne, että hitsi, nyt annan sen kurjan eilisen, toissapäivän, viime kesän ja vuoden 2005 olla ja tarjoan uudelle ihanalle tilaa. Melko keväistä, melko maanantaita, eikö?

I wish I was Leigthon Baines or Miles Kane

hattujahiukset

hiukset

alexa-chung-elle-uk-november-3

Ainahan se on mielessä, vimpan päälle leikelty tukka. Jos olisin poika, tietäisin tasan tarkkaan, mitä kampaukseltani haluan. Mutta tytölle, äääh, en tiedä. Vaihtoehdot tuntuvat joko tylsiltä ja tavanomaisilta tai vaihtoehtoisesti liian villeiltä ja väliaikaisilta. Miksi minun kaikki, kaikki hiusidolit ovat miehiä? Nyt pelkäänkin että poistun iltapäivällä kampaajalta taas sen iänikuisen polkkatukan kanssa.

Kuvat: Alexa Chung by David Vasiljevic, Elle UK, muut unknown