Vieraskirjoittaja: Machines of joy and then some!

1. British Sea Power on takaisin. Viime viikolla ilmestynyt levy Machineries of Joy on tyylikäs, yleisilmeiltään seesteinen, hieno ja taas pullollaan kaunista tunnelmaa. Se ei ole se hittilevy, jonka BSP todennäköisesti osaisi tehdä, mutta jota ei se luultavasti edes haluaisi tehdä. Jos se ei halua viedä kappalettaan ihan hittisfääreihin, se ei vie. Ja jos se haluaa saada oudotkin sanat rimmaamaan yhdessä, se tekee juuri niin. Ja sen se tekee ilman sivistyssnobismia. Bändin nokkeluus ei ole huomiohakuista, vaan se selkeästi kirjoittaa biisejä vain itselleen.

Bändin taustat ovat Kendalissa, Pohjois-Englannin järvialueella. Siellä ollaan eristyksissä. Sittemmin bändin jäsenet ovat asuneet  Brightonissa. Siellä bändien sanotaan olevan tahallaan vähän eristyksissä. Myös levy-yhtiö Rough Trade antaa yhtyeen puuhastella rauhassa. Ja ehkä juuri kaiken tämän ansiosta British Sea Power on tehnyt jo kuusi itsensänäköistä albumia – ja on muutenkin onnistunut säilyttämään erityisyytensä. Hieno bändi, hienoja miehiä.

2. ”Special thanks for the bear photography to…” Ensin oli lintuja, välissä oli kolmijalkaisia hevosiakin, nyt BSP on visuaalisesti karhuteemassa. Jossain haastattelussa bändi aikoinaan kommentoi siirtymää linnuista karhuihin ”ravintoketjussa etenemiseksi”.

3. Eläköön idealismi. BSP on taas totutusti hinnoitellut levynsä ostajaystävälliseksi. Eräässä helsinkiläisessä levykaupassa CD-versio albumista maksoi alle 13€, kun taas vinyyli vain 15,5€. Ei raha, vaan…!

4. British Sea Power, tervetuloa Helsinkiin 29.4!

Hulmerist

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s